Jälkisanat

Jotenkin tunsin tarvetta kirjoitella vielä kotiinpaluun jälkeenkin jotain, ikäänkuin reissun klousaamiseksi.

Lauantaina 16.11. klo 22.55 olin takaisin Helsinki-Vantaan lentokentällä. Isäntä oli siellä mua vastassa lasten kanssa. Pienet tosin olivat nukahtaneet autoon ja isommat olivat joutuneet jäämään niitä vahtimaan siksi aikaa kun Isäntä tuli mua sisälle vastaan. Pienet itkut mun piti tietysti tirauttaa kuten odotettua oli mutta yllättävän hyvin jälleennäkeminen sujui ilman suurempia tunteenpurkauksia.

Suomen ihana ilmasto iski samantien päin kasvoja. Pimeetä, märkää ja kylmää.

Tunnelma autossa oli väsynyt mutta onnellinen.

Seuraava päivä meni kotoillessa kaikessa rauhassa. Yhdet parin tunnin päikkärit otin sitten kun silmät eivät enää pysyneet auki.

Mukava olla kotona rakkaitten luona. Toivon että arkisen aherruksen keskellä muistaisin olla onnellinen ja ylpeä mun urheista perheenjäsenistä jotka hienosti pärjäsi kolme viikkoa ilman äitiä ja tsemppasi myös minua niinä hetkinä jolloin ikävä vaivasi eniten.

Unohtumaton matka takana. Tarinoita kiikkustuolissa kerrottavaksi.

Eilistä päivää

Frankfurtissa ollaan. Istahdin juuri Starbucksiin kahville kun bongasin vapaan pistorasian johon saisin puhelimen lataukseen.

Lupasin palata eiliseen päivään ja teen sen nyt tässä. 

Aamulla nukuttiin niin pitkään kun nukutti ja puoli kymmenen aikaan kun availin verhot sain nähdä mun merimaisemani ekaa kertaa auringonpaisteessa.

Syötiin aamupala kaikessa rauhassa, siivoiltiin paikat ja hyvästeltiin Jeff.

Ajeltiin Great Ocean Roadia pitkin kohti Queenscliffiä. Ihailin matkalla pikkukaupunkeja jotka todella on kuin suoraan elokuvista. 

Torquayssa käytiin syömässä viimeinen yhteinen lounas.

Queenscliffissä jalkauduimme uudelleen. Kaunis vanha pikkukaupunki. Aurinko paistoi ja tunnelma kaupungissa oli rauhallinen ja leppoisa. Satamassa ajettiin Hiluxi lauttaan. Tunnin kestävä lauttamatka Queenscliffistä Sorentoon lyhensi matkaa huomattavasti. 

Sorento oli selkeästi varakkaampaa aluetta. Kauniita uusia taloja ja isoja veneitä. Täällä rannat oli täynnä pieniä uimamajoja jotka ovat kuulemma käyttötarkoitukseensa nähden hyvin kalliita. Hauskoja väripilkkuja.

Seuraavaksi taivaanrantaan piirtyi Melbournen siluetti. Korkeat pilvenpiirtäjät näkyivät kymmenien kilometrien päähän.

Lähestyessämme miljoonakaupunkia tiet täyttyivät autoista. Nenä tuulilasissa tuijotin pilvenpiirtäjiä ja vanhoja taloja jotka sulassa sovussa seisoivat vierekkäin. 

Keskustassa hylkäsimme auton parkkihalliin ja lähdettiin käymään toivomuksestani yhdessä kuuluisimmista näköalapaikoista, Eureka Skydeck 88:ssa. 

Tornista avautuvat maisemat oli henkeäsalpaavat. Ylin 88 kerros on 300 metrin korkeudessa. Skydeckissä olisi ollut mahdollista kokeilla miltä tuntuu olla lasikopissa joka työntyy 3metriä ulos tornista. Muuten varmaan olis mennytkin mutta kun myös lattia oli lasia niin jätin väliin :) 

Mulle riitti ihan hyvin kokemus 300:ssa metrissä olla ulkona verkotetulla terassilla. Tuuli oli melkoinen. 

Olisin mielelläni viettänyt tornissa aikaa enemmänkin. Olisi ollut hieno nähdä auringonlasku ja syttyvät kaupungin valot.

Alkoi kuitenkin olla jo kiire kentälle ja pikaisien kaupunkikuvien oton jälkeen Clare ja Jonny saatteli mut Southern Cross Stationille bussipysäkille josta mulla oli lentokenttäkuljetus.

Hyvästit koitettiin pitää lyhyenä mutta aika hurjaa se oli silti. Itku tuli koko porukalla.

Hyppäsin bussiin Claren ja Jonnyn jatkaessa Melbournen yöhön. 

Nyt siis istun täällä Saksassa lentokentällä ja odottelen lentoa Suomeen. Ei olis enää kun neljä tuntia koneen lähtöön... Ilmaista nettiaikaa on täällä ainoastaan puoleksi tunniksi, saattaapi käydä aika vielä pitkäksi illan aikana.

Kotiin

Täällä ollaan Melbournen lentokentällä. Kotimatka alkaa. Päivittelen tämän päivän tapahtumia myöhemmin. Nyt on auka nousta koneeseen ja heittää hyvästit Australialle.

See you soon!!!

Vilkas viikko

Onpa ollut melkoinen reissu...

Tiistaiaamuna herättiin seitsemältä aamulla lintujen lauluun auringon noustessa. Yö auton takakontissa meni hyvin. Tarkenin eikä edes hyttyset kiusanneet.

Aamupalan jälkeen lähdettiin kohti uusia seikkailuja.

Ensimmäisenä etappina Great Ocean Roadilla oli Bay of Islands. Näky oli vaikuttava. Ensimmäinen maisema tätä kuuluisaa tieosuutta ja kallioisia Etelä-Australian rantoja. 

Seuravalla pysähdyksellä tarkastettiin London Bridge. Jonny tiesi kertoa että vuonna 1990 London Bridge oli romahtanut ja turisteja oli jäänyt loukkuun kallion toiseen päähän. Turistit oli pelastettu helikopterilla jäljelle jääneeltä kalliolta. On saattanu sydän vähän pompsahtaa romahduksen aikana...

12 Apostolia. Taitaa olla kuuluisimmat kivet tällä reitillä.

Ihminen tuntee itsensä melko pieneksi tässä maassa ja näillä rannoilla. Upea näky, juuri sellainen kuin kuvittelin. Myönnettäköön että olin tilannut auringonlaskun ja tyynen ilman mutta sain tihkusateen ja kovan tuulen. Ihan kahtatoista ei taida enää olla jäljellä näitä. Yhden näin romahtaneen ja Jonny oli sitä mieltä että apostoleita olisi enää kahdeksan jäljellä. Siitä huolimatta, enpä olisi uskonut tätäkään ihmettä koskaan näkeväni.

Illan hämärtyessä ajeltiin Apollo Bayn ohi Wye Riverin Separation Creekiin jossa meitä odotti Claren ystävä Jeff upeassa vastavalmistuneessa beach housessaan.

Sain yläkerrasta itselleni mahtavan makuuhuoneen. Meren kohina kuului huoneeseen asti, niin lähellä merta olimme.

Myöhemmin seuraavana päivänä mykistyin nähdessäni maiseman joka ikkunastani avautui. Tuntui kuin olisin puumajasta katsellut suoraan merelle. Voin vain kuvitella millaista talossa olisi kuumana kesäpäivänä auringon paistaessa.

Kelit eivät ole tälläviikolla oikein suosineet. Onneksemme sinä yönä ei satanut jonka vietimme ulkona mutta muina päivinä tällä viikolla on ollut tosi kylmää ja märkää. Mua varmaan koitetaan nyt valmistella tulevaan kotiinlähtöön ja Suomikeleihin.

Keskiviikkona kävimme ratsastamassa kolmistaan Airleys Inletissä Fairheaven Beachillä. Ratsastus kesti kaikkiaan 2.5 tuntia. Reitillä kuljettiin polkua pitkin korkean kukkulan yli kauniissa metsässä kunnes saavuttiin Fairheaveniin. En ole ikinä eläissäni laukannut niin kovaa, enkä niin pitkää matkaa kuin täällä, pitkin rantaviivaa hyvien ystävien seurassa. Vesi valui silmistä ja tunsin kuinka Scoobykin nautti vauhdin hurmasta. There was me, Clare and Jonny & our horses Scooby, Arrow and Diesel. What a ride!

Hepostelun jälkeen päätimme poiketa sademetsään. Opasteita seuraamalla päädyimme Erskine Falls- nimiselle vesiputoukselle johtavan polun varteen. Polku oli kauniisti laatoitettu ja hyvin hoidettu. Se mutkitteli hiljalleen alas vesiputokselle asti. Sademetsän tuoksu oli huumaava ja ympäröivä vehreys sai sanattomaksi. Joka puolella lintuja, kasveja, puita, elämää. Tätä kauneutta säesti putoksen äänet jotka voimistui hiljalleen suureksi kohinaksi kunnes olimme aivan putouksen alapuolella. Hämmästyttävän kaunis näky. 

Myöhemmin kesällä olisi ollut mahdollista kulkea putoukselta johtavan joen yli ja seurata polkua joka tekee pienen kierroksen sademetsän siimeksessä. Nyt vesi oli kuitenkin vielä liian korkealla eikä ylitys ollut mahdollista.

Tänään torstaina palasimme takaisin Apollo Bayhin. Kävelimme pitkin pääkatua pikku ostoksia tehden jonka jälkeen hyppäsimme taas autoon ja ajeltiin ylös näköalapaikalle. Sieltä avautui näkymä yli koko kylän. 

Huomenna koittaa kotiinpaluun päivä. Tiedossa on ainakin loppupätkä mahtavasta rannikkoa myötäilevästä Great Ocean Roadista upeine maisemineen, yksi lauttamatka ja mahdollisesti pieni turistikierros Melbournessa. Nähtäväksi jää paljonko kerkeemme tekemään.

Sekavin fiiliksin taas mennään. Toisaalta jään kaipaamaan kovasti rantoja, maisemia ja aurinkoa. Ystävällisiä ihmisiä. Kauniita taloja, värikkäitä kukkia. 

Merta. Sen kohinaa ja sinisen eri sävyjä. 

Merestä pidän erityisesti. Voisin viettää päiviä rannoilla ihan vaan merta tuijottaen ja seuraten sitä kaikkea elämää jota sen rannoilla on. Pieniä koloja täynnä simpukoita, meritähtiä ja kasveja. Haluaisin oppia tuntemaan paremmin kaloja ja kasveja, haluaisin oppia sukeltamaan ja surffaamaan. Rakastan merta ja elämää sen rannoilla.

Perhe. Näen ihan kohta ihanan perheeni! 

Ikävä on ollut viimepäivinä kova ja itkukin on ollut herkässä.

Toivon että matka menee nopeasti ja että mahdollisesti huomenna alkavasta lakosta huolimatta pääsen pian kotiin rakkaitten luo.

Toivottavasti lapset ymmärtää äidin itkevän vain ja ainoastaan onnesta heidät nähdessään.

En malta odottaa että pääsen Isännän syliin ja kunnon halaukseen, on jo tosi kova halipula! Läheisyydenkaipuu.

Kotiin.

On The Road Again

Pari sanaa. Matkalla kohti Melbournea via Great Ocean Road. 

Nyt ollaan Robessa, Little Dip Conservation Park. Kohta iltapalaa ja nukkumattia. Ei ihan taivasalla, koitan vältellä hämppiksiä ja öttiäisiä.  Sain yksiön kun sellaista pyysin.

Wedding

Häät takana, mr. & mrs. Jonny Rae on nyt saateltu onnellisesti avioliiton satamaan. 

Aamu oli rauhallinen ja auringonpaisteinen. Clare lähti hyvissä ajoin vanhemmilleen valmistautumaan ja Jonny pääsi kotiin oltuaan evakossa edellisillasta asti. 

Koko pitkän iltapäivän odotimme. Vain odotimme.

Vihdoin tuli aika lähteä seremoniapaikalle Claren vanhempien luo jonne sain kyydin Täti-Wendyltä. 

Puutarha oli loistossaan ja Margie ja Angela olivat saaneet ihmeitä aikaan koristeiden kanssa. Kaikki oli tarkkaan mietitty ja kaikesta näki että ammattilaiset oli olleet asialla.

Vihkitoimitus oli kaunis, hauska ja koskettava. Morsiuspari oli näyttävä ja riikinkukon sulilla koristellut kukat olivat ihastuttavia.

Puhelimesta loppui kuvien tallennustila ja kuvat jäi ottamatta...

Kaunis ilta, hyvää finger foodia. Iloisia ihmisiä, ulkovaloja, musiikkia. Täydellistä.

Tänä aamuna heräilin pirteänä ja valmiina päivän retkelle.

Koska häihin oli saapunut muitakin "over seas"- vieraita, oli Clare ja Jonny suunnitelleet haluikkaille ja spesiaalivieraille retken kahdelle viinitilalle.

Jonnyn kuljettama pikkubussi kurvasi ensimmäisenä Keller Meisterin tilalle jossa oli viininmaistelu. Seisoimme pitkän tiskin ääressä lasiemme kanssa käyden läpi tilan viinilistaa. Henkilökunta kaatoi lasiin informaation saattelemana erilaisia viinejä ja auttoi löytämään mieleiset. Valkoviinit, punaviinit, kuivat ja makeat, portit ja jälkiruokaviinit. Valinnanvaraa oli kyllä. Mielenkiintoista ja kuulemma hyvin yleinen tapa viettää sunnuntaipäivää.

Ei huono tapa ollenkaan, kaunis maaseutu vetää kyllä puoleensa.

Seuraava tila oli nimeltään Grand Cru Winery. Taas jotain käsittämättömän kaunista ja hienoa. Tilan omistajaperhe asuu paikanpäällä ja pyörittää pienehköä pitkän historian omaavaa perheyritystä taidokkaasti.

Täällä söimme lounasta. Ulkona oli kaksi kiviarinauunia joista loihdittiin toinen toistaan maistuvampia pitsoja. 25 dollarilla sai syödä niin paljon kuin jaksoi. Meidän 12 hengen ryhmä kyllä söikin! En laskenut montako pitsaa pöytään kannettiin mutta monta niitä oli. 

Jälkiruuaksi saimme samaisessa uunissa paistettua suklaapaistosta joka oli kuin lämmintä mutakakkua pitsataikinapohjalla. Ei kyllä tainnut nyt kuulostaa herkulliselta mutta sitä se oli. Päälle sai vielä laittaa hautessaan kannusta kermaa. 

Toisena jälkkärinä myöskin pitsapohjalle rakenneltua omenapaistosta. Yummy yummy. Niin mahtavaa kun molemmat jälkkärit tuli eteen suoraan uunista.

Kotiin ajeltiin takaisin maisemareittiä. Suurin osa matkustajista taisi kyllä torkahtaa matkalla. Masut täynnä ja yhtä kokemusta rikkaampana.

Retken jälkeen hyvästelin Claren perheen ja retkellä mukana olleet ystävät. Olen kiitollinen kaikille vieraanvaraisuudesta ja ystävällisyydestä, on ollut hienoa tutustua uusiin ihmisiin. Huomenna alkaa suuri seikkailu Great Ocean Roadilla ja kotimatka alkaa. 

 

Asioiden hoitoa

Tää päivä on ollut huomiseen hääpäivään valmistautumista. Aamulla käytiin shoppailemassa lahjoja kaasolle, morsiusneidolle, ompelijalle ja hääsuunnittelijalle.

Minulle kohokohta oli kuitenkin ostoskeskuksen ovensuussa soittanut baikkeri joka oli siis kalju ja parrakas, hyvin kookas tatuoitu mies aurinkolasit päässä. Setä soitti erittäin taidokkaasti ja kauniisti poikkihuilua. En voinut olla heittämättä lantteja, niin kauniisti soi huilu.

Ostosreissun jälkeen poikettiin juhlapaikalla Claren kotona. Pääsin istutteleen muutaman petunian puutarhaan ja auteltiin järjestelyissä sen minkä pystyimme. 

Illalla vietettiin aikaa yhdessä Claren ystävien kanssa kynsiä laitellen ja herkkuja syöden. Jonny häädettiin talosta jotta morsian saa huomenna valmistautua rauhassa prinsessapäiväänsä varten.

Mukava tyttöjen ilta.